1960 -luku

Vuosi 1961 oli KaPalle jälleen vaikea. Joukkue siirrettiin jälleen pohjoislohkoon, jossa joukkueen pistepussi pysyi laihana. Sarja päättyi tappioon Kokkolassa KPV:lle ja KaPan oletettiin pudonneen maakuntasarjaan. Pisteen KaPan jäljessä olleen Pietarsaaren Drottin odotettiin ilman muuta voittaneen Sisun Seinäjoelta, Sisulle merkityksettömässä ottelussa ja näin ollen pudottaneen KaPan. Riemu nousi kuitenkin kattoon, kun kenttäkuulutus ilmoitti Sisun voittaneen. KaPa säilyi ja samanaikaisesti alkanut Saksan matka alkoikin riemukkaissa merkeissä.

Vuonna 1962 KaPa menestyi jo paremmin, eikä sarjatauolla (jälleen) suoritettu Pohjois- Norjan matkakaan kipsannut peliä vaan sarjamenestys oli hyvä. Vuosina 1963- 64 KaPassa alkoi tapahtua selvää ”ukkoutumista”, eikä menestys ollut kovinkaan hyvä. Sarjapaikka säilyi kuitenkin kunnialla ja joukkueeseen aloitettiin ajamaan sisään uuttaverta. Onneksi seuralaa oli kasvamassa todella hyviä uusia pelaajia juniorijoukkueissa.

Kuusikymmentäluvun juniorisaavutuksena voitaneen pitää v. 1963 A-junioreiden Savon piirinmestaruutta. A- juniorit voittivat mm. KuPS:n maajoukkuepitoisen joukkueen ylivoimaisesti 8-1. A-junioreiden Suomen mestaruudesta pelattiin cup- järjestelmällä. KaPa selviytyi 16 parhaan joukkoon, häviten varamiehisenä Oulussa Tarmolle. KuPS voitti Suomen mestaruuden.

_

Vuonna 1965 KaPa ajoi sisään uusia pelaajia sijoittuen pohjoislohkossa neljänneksi. Seuraavana vuonna 1966 nousu mestaruussarjaan oli lähellä. Joukkue johtikin sarjaa syyskierroksella, kunnes kaksi peräkkäistä vierastappiota, ensin Kemissä Innolle ja sitten Kokkolassa KPV:lle, vei nousuhaaveet. Kokkolan KPV nuosi mestaruussarjaan ja KaPa sijoittui toiseksi. Joukkueessa suoritettu nuorennusleikkaus vaikutti kuitenkin onnistuneelta ratkaisulta.

Vuonna 1967 KaPa oli jälleen lähellä SM- sarjaa. Joukkue pelasi pohjoislohkossa hienosti. Ennen viimeistä kierrosta sarjaa johti Kuopion Elo 32 pisteellä, KaPa oli toisena 31 pisteellä ja OTP kolmantena 30 pisteellä. Viimeisellä kierroksella Elo hävisi Jarolle Pietarsaaressa. Samaan aikaan myös KaPa hävisi OPS:lle Oulussa. OTP sensijaan voitti viimeisen ottelun ja nousi yllättäen ohi KaPan uusimaan sarjavoitosta Elon kanssa. Näin KaPa jäi jälleen nuolemaan näppejään aivan SM- sarjan porteille. Voitto OPS:stä olisi ollut avain onneen. Hieno sarjakausi sai karmean lopun, jota pyrittiin helpottamaan joukkueen matkustaessa marraskuussa 1967 Espanjan aurinkoon Mallorcan saarelle parantelemaan haavojaan.

Vuodeksi 1968 KaPa siirrettiin jälleen itälohkoon. Matkat pitenivät ja vastustajat vaihtuivat, mutta neljäs sija sarjassa oli edellisvuosien pettymysten jälkeen, hyvä sijoitus.

Seuraavana vuonna oltiin jälleen pohjoislohkossa, jossa menestys jäi tyydyttäväksi, mutta vuonna 1970 oltiin jälleen pisteen päässä mestaruussarjasta. Sarjan voitti VPS, nousten suoraan kolmetoistajoukkueisesta pohjoislohkosta. OTP sijoittui toiseksi pisteen edellä KaPaa ja pääsi karsimaan noususta. KaPa jäi kolmanneksi ja taas vain yksi piste erotti KaPan karsintapaikalta, jolta OTP nousi TuTo- voitollaan SM- sarjaan.

Katkerinta sarjassa olivat Karihaaran Tenho-ottelut. Kajaanissa KaPa hävisi sarjan alussa 2-1 ja pelasi Karihaarassakin tasan 1-1. Nämä Tenholle menetetyt pisteet olisivat riittäneet KaPalle jopa suoraan nuosuun. Tenho sai sarjassa yhteensä seitsemän pistettä ja putosi maakuntasarjaan.

Vielä kuusikymmentäluvun alkupuolella kuului jääkiekkoilu seuran ohjelmaan voimakkaasti, kunnes taloudellisten vaikeuksien takia jääkiekon pelaaminen lopetettiin ja keskityttiin pelkästään jalkapalloiluun