Uutiset

ILMOITTAUTUMINEN 2010-SYNTYNEIDEN JALKAPALLOKOULUUN ALKAA

Jalkapallokoulu on erinomainen lähtökohta lajista kiinnostuneelle, jolla ei ole aiempaa kokemusta lajista. Jalkapallokoulu soveltuu myös hyvin lajin parissa entuudestaankin toimineen pelaajan kohdalla. Syksyllä 2015 aloittava uusi jalkapallokoululaisten ryhmä on tarkoitettu 2010-vuonna syntyneille poikapelaajille.

Jalkapallokoulussa kehitetään pelaajan henkilökohtaisia taitoja ja otetaan ensiaskeleita yhdessä pelaamiseen. Harjoituskerta koostuu yleensä leikki – harjoite –peli –rakenteesta. Kaikessa huomioidaan pelaajan sen hetkinen taitotaso. Tärkeintä on, että pelaajan on helppo tulla lajin pariin.

Varustukseksi tarvitaan vain sisäliikuntavälineet sekä oma henkilökohtainen juomapullo. Henkilökohtainen vakuutus on myös hyvä olla pelaajalla voimassa. Uusilla jalkapallokoululaisilla on mahdollista tutustua lajiin neljä kertaa maksutta, jonka jälkeen seura perii kalenterivuodesta toimintamaksun, jos haluaa jatkaa mukana. Toimintamaksuun sisältyvät kohdat avataan jokaiselle henkilökohtaisesti.

Syksyllä 2014 aloittanut ensimmäinen jalkapallokoululaisten ryhmä 2007-2009 syntyneille on kerännyt mukaan jo kolmisenkymmentä lajin uutta harrastajaa.

2010-syntyneiden ilmoittautuminen jalkapallokouluun on avoinna 15.10.2015 saakka. Ryhmän ensimmäinen kokoontuminen on 6.11.2015 kello 17.00 Keskuskoulun liikuntasalissa.

Jos on kiinnostusta tulla mukaan lajin pariin mukaan jalkapallokoulun kautta, ilmoittaudu mukaan osoitteessa toimisto@kajaaninpalloilijat.fi. Viestistä tulee löytyä seuraavat kohdat:

– Pelaajan nimi

– Osoite

– Huoltajan nimi ja puhelinnumero

Jos mieltäsi jäi vielä askarruttamaan jokin asia, voit laittaa kysymykset osoitteeseen toimisto@kajaaninpalloilijat.fi