1950 -luku

Siirryttäessä 1950- luvulle seuran toiminta vilkastui entisestään. Edustus- ja reservijoukkueiden lisäksi seuralla oli joukkueet kaikissa junioreiden ikäluokissa. Vuonna 1950 KaPa voitti I lk:n piirinmestaruuden. Usko tulevaisuuteen oli kova ja kaupungin jalkapalloyleisö heräsi myös tukemaan KaPaa. Kesää 1950 varten oli harjoittelu aloitettu jo tammikuussa, koska tavoitteena oli nousu mestaruussarjaan. Samana vuonna Itävaltalainen jalkapallojoukkue ESV Linz kävi pelaamassa ensimmäisenä ulkomaalaisjoukkueena KaPaa vastaan. Vaikka pelaajien ja joukkueiden välinen tasoero olikin ”valovuosien” luokkaa, voitti vierailijat KaPan vain maalein 2-1.

Edustusjoukkue pelasi vuodet 1951 ja -52 suomensarjan itälohkossa menestykkäästi. Jo vuonna 1951 KaPa sijoittui kärkipäähän. Olympiavuonna 1952 unelma sitten täyttyi. KaPa voitti itälohkon ja nousi mestaruussarjaan. Mestaruussarja oli KaPalle kova, vaikka joukkue taisteli hienosti maankuuluja joukkueita vastaan. KaPa saavutti mestaruussarjassa viisi voittoa. Kotona voitettiin Valkeakosken Haka, HJK, Vaasan Palloseura ja Helsingin Kiffen. Ainoa vierasvoitto tuli KTP:stä.

KaPan pysyminen mestaruussarjassa oli todella lähellä, sillä sarjan viimeisellä kierroksella joukkue hävisi Turussa (Kalevi Lehtovirran) Pyrkivälle. Putoaminen tapahtui vain yhden pisteen erolla sarjassa säilyneeseen KTP:n. KaPa oli kuitenkin tehnyt palloiluhistoriaa, joka vielä tälläkin hetkellä on ainutlaatuinen jalkapallosaavutus. Seuraava vuosi suomensarjassa meni alakanttiin ja seura pelastui putoamiselta maakuntasarjaan vasta kun se löi Hämeenlinnassa HPK:n sarjan viimeisessä ottelussa. Putoaminen näytti silloin todennäköiseltä, sillä KaPa joutui lähtemään Hämeenlinnaan varamiehisenä Kinnusen veljesten Reinon, Martin ja Mikon jäätyä pois matkalta isänsä hautajaisten vuoksi. Joukkue kuitenkin taisteli voiton ja säilytti siten sarjapaikkansa

_

Tammikuussa 1955 KaPa valmistautui tiukalla kaksi kertaa viikossa tapahtuvalla harjoittelulla tulevaan kauteen. Harjoitteluun kuului myös kori- ja lentopallon pelaaminen. Kunnon ylläpito oli edelleen omalla vastuulla. Samana vuonna oli saatu Kuopiosta vihje harjoittelun parantamiseksi. Sen mukaan yksi kenttä piti pitää lumesta vapaana talviaikana. Seuraavina vuosina 1955- 57 KaPa pelasi suomensarjan itälohkossa sijoittuen lohkon kärkitiloille. Siirto pohjoislohkoon 1958 ei tehnyt menestykseen poikkeusta.

Vuonna 1958 KaPa teki historiansa ensimmäisen opintomatkan ulkomaille , Ruotsiin, jossa päästiin seuraamaan paikanpäältä neljää jalkapalloilun MM- kisojen ottelua. Vuonna 1959 suomensarjan kevätkierros meni KaPalta hienosti. Seura johti sarjaa usealla pisteellä ja kaupungissa alettiin jo odottamaan uutta nousua SM- sarjaan. Sarjatauolla heinäkuussa joukkue matkusti ottelumatkalle Neuvostoliittoon, jossa se ilmeisesti menetti peli-ilonsa. Syyskierros menikin sitten alakanttiin ja odotettu nousu jäi haaveeksi.

Vuosi 1959 oli Kapan toiminnassa kuitenkin loistava, sillä seuran voimakas juniorityö sai tuolloin ansaitsemansa kruunun. KaPan A- juniorit taistelivat itsensä hienosti ikäistensä loppusarjaan, jossa se sijoittui kolmanneksi ja sai SM- pronssia. Vuonna 1960 KaPa pelasi jälleen suomensarjan itälohkossa, jossa menestys oli hyvä. Sarjan voitti kuitenkin Viipurin Reipas ja nousi SM- sarjaan. KaPa oli sarjassa toinen vain muutaman pisteen Reippaalle hävinneenä. KaPan kohtaloksi muodostui kauden aikana useasti epäonnistuneet rangaistuspotkut, sillä niiden onnistumisella pistepussi olisi karttunut riittävästi SM- sarjanousua varten.

Seuran ohjelmaan kuului vuosikymmenen aikana myös jääkiekkoilu, jossa seura kamppaili myös suomensarjassa (II-divisioona) menestykkäästi. 50- luku oli todella seuran kulta-aikaa. Joukkue saavutti paljon menestystä ja teki syrjäistä kotikaupunkiamme tunnetuksi koko maassa.

Takaisin etusivulle